Veijarin tarina

Matti Saari - taiteilija

Kirjoitus ja ulkoasu: Hannele Kihlman
Valokuvaus: Timo Perälä, Matti Saarela, Simo Aaramaa
Tuottaja: Simo Aaramaa
Kustantaja: Veijarin tarina työryhmä
Kirjan koko: 20,8 x 28 cm
Laajuus: 192 sivua + kannet
Sidonta: Lankasidonta koviin kansiin


Matti Saari on monilahjakas taiteilija, jonka työskentelyssä ja elämänasenteessa korostuu iloisuus. Kerromme Matin elämän vaiheita 1930-luvulta alkaen Kauhavalta ja Pietarsaaresta. Lisäksi käymme muutaman kerran Kemijärvellä, Ranskassa ja Italiassa veistotapahtumissa. Matin taide on vahvasti esillä kirjassa.

Mukana on paljon hauskoja tarinoita eri aikakausilta. Henkilökuvaus on samalla kuvausta eri vuosikymmenten elämäntyyleistä ja ympäristöistä.
Matti Saari työskenteli aluksi Kauhavalla Pihlgrenin Kaidetehtaalla ja Karin Taidekutomossa kehruumestarina. Sen jälkeen hän sai pestin Schaumanin paperitehtaalta Pietarsaaresta paperikoneen hoitajana. Jäätyään sydänsairauden vuoksi eläkkeelle, Matti saattoi 50-vuotiaana keskittyä enemmän taiteen tekemiseen.
Eipä unohdeta musiikkiakaan. Jo nuorena Kauhavalla Matti aloitti musiikin harrastuksen torvisoittokunnassa ja siirtyi sitten kitarakuoroon. Matti on soittanut ja laulanut - mieluiten duurissa - monenlaisissa kokoonpanoissa. Hän on toiminut myös kuoronjohtajana ja tehnyt itsekin musiikkia.
Rakastettu taiteilija tunnetaan laajalti Suomessa. Ystäviä, jotka nauttivat Matin veijarimaisesta läsnäolosta, on kuvataideiden ja musiikin saralla paljon. Suomen lisäksi hyviä ystäviä on mm. Ilaliassa, Ranskassa, Saksassa, Virossa ja Japanissa.

Kauhavan Rengon kylää 1940-luvulla

Katkelma vuodelta 1942: Aatonaatto suutarin mökillä

Päivä oli mennyt jo puolen hyvän matkaa. Amerikan kahvit oli juotu, kun eteisestä kuului kolinaa. Tuvan ovi lennähti auki ja kamalan näköinen, mustanaamainen harteikas mies ryntäsi sisään. Äiti voihkaisi säikähtyneenä, mutta tunsi samassa tupaan ryntääjän: ”Jukantuvan Ylli, mikäs sulle on tullu, nuan likaanen, voi kauhiaa!” ”Emmä kuule Elviira oo likaanen, tämä on puhurasta nokia ja tuhkaa kaikki, sanoi Ylli, lähetti Matin kauppaan ja alkoi kerrata äskeistä tapahtumaa: ”No yhtäkkiä huamasivat, että tulitikkuja ei ookkaan. Takanottalla kaikki kolome looraa tyhyjiä ja takanperä mustana. Amalia-siskoo huikkas, jotta eikö Ylli kerkiääsi kiiruhiltansa pyärähtää Lauttamukses ja tuara tulitikkuja ja muutaman kynttilän samalla. Tulis eres vähän joulun tuntua, kun ei siältä mettästä keriinny sitä joulukuustakaan tuara. Teillä kun tuan naapurin Petterin kans oli niin kiirusta. Saimma teeriä, minä vastasin, ja samalla tuli hyvä ajatus. Sanoon akoolle, jotta krutukkaa vaan takanperähän sanomalehtiä ja päälle kuivia puun klapia, niin minä sytytän sen piänellä ruutipaukulla. Ei siinä tulitikkuja tarvita. Savuusella ruudilla kun ampuu, niin piipun suusta lentää aina pitkä valakian liaska. Kyllä siinä sanomalehti syttyy. Otan vaan haulit pois panoksesta ja välitoppingiksi kevyesti paperia. Siinä kun purkaalin panosta sellaaseksi ruutisytkäriksi, niin se Kortesjärven Hilama tuli kattomha kädet lonkilla ja jahkaali, jotta kun on miähiä taloos, niin hätää ei tuu. Niin kauan kun Yllilllä on nuata panosvehkeetä. Aliinakin sanoo nähänhensä, kun Ylli ampuu pilakkahan tuanne riihen seinhän, jotta pitkä valakia ku ketunhäntä leimahti piipun suusta. Kun akkaväki oli paperit ja kuivat puut hyvin tällänny takanperähän, hain Iivari Johanssonin, ykspiippuusen haulikon seinältä. Ojensin haulikon piipun nuan korttelinmitan päähän paperisytykkeestä. Katahdin takkakivellä makaavaa vanhaa kollikissaa, joka siinä unta teetteli ja silimiänsä kipristeli. Tuumasin, jotta nyt topsahtaa ja vetaasin liipasimesta. Vaan voi kauhiaa mitä tapahtuu! Haulikon piipusta tuli kyllä ruutivalakia, mutta niin kovalla voimalla, että heitti takanperästä kaikki paperit, puut, tuhkat, noet ja hiilet mun korvan juuresta ympäri tupaa. Akat kirkumhan täyttä kurkkua, kissa huutaen ja mouruten lähimmän sängyn alle. Ja kun näin jottei mikään syttyny, juaksin yli tuvan laattian, heitin haulikon yläkoppahan, siappasin karvalakin ja kintahat naulasta, ja kun tormasin ovesta pihalle, huusin minkä jaksoon akoolle, jotta mä haen tulitikkuja, tuun pian takaasi ja kynttilöötäkin.”