Kiitos Elämästä -levy

Trubaduuri Matti Saari laulaa ja säestää kitaralla
LOPPUUNMYYTY

Matti Saari laulaa Kauhavan kirkossa messussa 2016.

CD-levyllä olevat kappaleet:
1. Tulikelo
2. Myrskyn keskellä
3. Veistäjän laulu
4. Hevosmiehen laulu
5. Tuhlajapojan paluu
6. Äidin muisto
7. Suojelusenkeli
8. Via Dolorosa
9. Kappelin varjossa
10. Elonleikkuun aika
11. Kuuntele kyyneleitä
12. Tuhansin kantelein.
Matti Saari on sanoittanut ja säveltänyt levyllä olevat kappaleet lukuunottamatta Suojelusenkeliä, joka on Immi Hellénin sanoitus ja P.J. Hannikaisen sävellys. Kappaleissa 1, 3 ja 7 säestää kitaralla Erkki Ylisippola. Matti Saari on noin 30 vuotta sitten äänittänyt C-kasetille hengellisiä lauluja, jotka hän kokee saaneensa lahjaksi. Via Dolorosa on syntynyt Israelin matkan aikana. Taiteilija Matti Saari on ollut kutsuttuna veistäjänä useissa kansainvälisillä puun-, jään- ja lumenveisto tapahtumissa. Tulikelo ja Veistäjän laulu ovat syntyneet Kemijärven kelonveistoviikoilla.
Kappaleet 1,3 ja 7 on äänitetty Jukka Mäkelän studiolla, Kauhavalla 2017. Muut kappaleet on vanhalta C-kasetilta rekonstruoinut Jari Niemelä, Jurvan Musiikkipaja. Kiitos Elämästä -levyn tuotto käytetään Matti Saaren elämänkerran painatuskustannuksiin. Ostamalla CD:n olet omalta osaltasi tukemassa tärkeää kulttuurin tallentamista.